Vihreää energiaa

31.03.2015

Vihreää energiaa

Keväällä moni mielii ruokalautaselleen vihreää väriä. Lehtivihreä, klorofylli, viherhiukkanen; rakkaalla lapsella on monta nimeä. Lehtivihreän avulla kasvit yhteyttävät ja niiden ansiosta kasveilla on kauniin vihreä väri.

Kun googlaa sanan lehtivihreä tai klofofylli, tulvahtaa näkyville lukuisia luontaistuotekaupan tai blogistien kirjoituksia, joissa ylistetään lehtivihreän terveysvaikutuksia. Jos taas etsii luotettavia tieteellisiä tutkimuksia näillä sanoilla, ei löydy mitään. Ei siis yhtään mitään.

Omasta kirjahyllystäni löytyvä ravitsemustieteen oppikirja ei tunne sanaa klorofylli tai lehtivihreä, eikä näitä sanoja löydy kirjan sisällysluettelosta. Arvostettu ja luotettavana pidetty kasvisten ravintosisällöistä kertova verkkopalvelu tunnistaa sanan lehtivihreä, mutta varsinaisessa tieto-osuudessa mainitaan, että ”ravinnosta saatavaan klorofylliin ei ole liitetty terveysvaikutuksia”. Tieteellinen, virallinen linja näyttää olevan sitä mieltä, että klorofylli antaa kasveille vihreän värin, ja siinä kaikki.

Antavatko vihreät kuumentamattomat kasvikset, idut ja oraat oikeasti energiaa ja parannusta ihmisille vai onko se vain kuvitelmaa? Siinäpä mielenkiintoinen ja tärkeä kysymys, johon on vaikea saada luotettavaa vastausta. Ihmisten kokemuksia vihreän parantavasta vaikutuksesta sen sijaan on runsaasti. Tieteellinen maailma ei joko hyväksy tai ei ehdi tutkia klorofyllin terveysvaikutuksia.

Vihreiden kasvien tehoaineet

Vihreissä kasviksissa tiedetään olevan muutakin kuin lehtivihreää, muun muassa terveydelle tärkeää foolihappoa ja K-vitamiinia. Erityisesti foolihappo on varsin tärkeä suojaravintoaine, ja sen puute on kovin yleistä meidän suomalaisten keskuudessa. Tämä yhdiste on liitetty muun muassa aivoterveyteen (muisti, mieliala) ja sydän- ja verisuoniterveyteen. Foolihapon kohdalla merkitystä on erityisesti kuumennuskäsittelyllä, sillä suurin osa foolihaposta tuhoutuu kuumennettaessa. Yleensä foolihappoa runsaasti sisältävät ruoka-aineet (kuten parsa- tai lehtikaali) kuumennetaan, jolloin valtaosa tärkeistä yhdisteistä kiehuu taivaan tuuliin tai vähintäänkin liukenee keitinveteen, joka sitten huuhdotaan viemäristä alas. Entäpä jos söisimmekin enemmän kuumentamatonta vihreää? Näin saisimme kehomme käyttöön enemmän tätä tärkeää yhdistettä, josta monella on huutava pula.

Parikymmentä vuotta sitten ”hurahdin” lehtivihreään, mutta tämä hurahdus on (ikävä kyllä) jo kauan sitten laantunut. Syynä tähän lienee perheellisen ja varhaista keski-ikää lähestyvän ainainen kiire, ajanpuute, saamattomuus, väsymys, stressi, laiskuus tai varmaankin kaikki nämä yhdessä.

Aika ajoin mieleeni tulvahtaa mukavat muistot versojen ja itujen kasvattamisesta sekä vehnänorasmehun (varsin työläästä) puristamisesta. Näitä muistellessa tuntuu siltä, että tämä ”viherharrastus” pitäisi aloittaa uudelleen. Keho ikään kuin vaatii ja pyytää sitä. Tuoreen, kuumentamattoman vihreän lisääminen ruokavalioon toi selvästi hyvää oloa, ja myös vahvisti kehoa sekä henkisesti että fyysisesti. Tällaisesta ei totisesti olisi ainakaan haittaa nyt kiireistä elämänvaihetta elävälle ihmiselle.
Kiire ja ajanpuute – nehän ovat pääasiassa vain tekosyitä olla tekemättä jotain. On tosiasia, että perheellisen ruuhkavuosiaan elävän aikuisen arki on ihan toista kuin yksinelävän sinkun arki. Mutta. Iso osa ”kiireestä” on kuitenkin oman pään sisällä, ja moni asia on järjesteltävissä, jos niin haluaa.

Elävää ravintoa terveydeksi

Aikoinaan oma itu- ja vehnänorasinnostukseni sai alkunsa puhuttelevasta kirjasta. Elävän ravinnon äidin, jo edesmenneen teologian tohtori Ann Wigmoren kirjan sanoma vakuutti ja kosketti. Ann Wigmorella oli omassa elämässään paljon vakavia sairauksia kuten reuma, paksusuolensyöpä ja molempien jalkojen kuolio. Perheen ja lääkärien hämmästykseksi hänen jalkansa paranivat. Hän parantui myös vakavista sairauksistaan elävän ravinnon, vihreän energian ja lujan tahdonvoimansa avulla. Hänen nelikymppisenä harmaantuneet hiuksensa muuttuivat iän lisääntyessä kauniin tummanruskeiksi eli juuri toisin päin kuin meille "normaalia" ruokaa syöville tapahtuu iän myötä. Ann Wigmoresta tuli jopa huippukuntoinen, ja jos hän ei olisi ollut nainen, olisi hän osallistunut maratonjuoksuun. Siihen aikaan sitä ei kuitenkaan sallittu naisille. Niinpä hän tyytyi juoksemaan samaa matkaa omia polkujaan, osallistumatta varsinaiseen kilpailuun.

Ann Wigmoren omasta paranemisesta alkoi hänen maailmanlaajuinen auttamistyönsä ja vihreän parantavan energian julistaminen. Tänä päivänä Puerto Ricossa toimii hänen perustamansa elävän ravinnon instituutti, joka jatkaa tätä tärkeää koulutus- ja opetustyötä. Ennen kuolemaansa (85-vuotiaana) Ann Wigmore ehti saada useita kansainvälisesti arvostettuja palkintoja maailmanlaajuisesta työstään syövän ja muiden sairauksien parissa.

Jokainen hyötyy tuoreesta

Nykyään ihmisten ruokavaliossa jylläävät sokeri, valkoiset vehnäjauhot, valmis- ja pikaruoat ja lisäaineet. Suurin osa syömästämme ruoasta on läpikäynyt voimakkaan kuumennuksen, joka paitsi aiheuttaa lukuisten suojaravintoaineiden tuhoutumista, myös lisää ruoka-aineiden aiheuttamaa tulehdusta kehossa.
Jokainen meistä hyötyy siitä, jos lisäämme ruokavalioomme tuoretta, kuumentamatonta ruokaa. Värikäs syöminen edistää terveyttä. Ja vielä parempi, jos syömme värimme mahdollisimman vähän kuumennettuna.

Liiallinen raa’an syöminen voi aiheuttaa herkkävatsaiselle suolistovaivoja, joten hiljaa hyvä tulee. Mitä enemmän ikää, sen hitaammin kannattaa totutella kuumentamattomaan kasvisruokaan. Marevanlääkityksen (verenohennuslääke) omaavan on syytä olla tarkkana vihreän värin kanssa, sillä vihreä sisältää paljon veren hyytymistä edistävää K-vitamiinia. Kuitenkaan vihreä ei ole heillekään kiellettyä, mutta järkevämpää on lisätä reilummin muita värejä ja vihreää maltillisesti.

Helppo tapa lisätä tuoretta, vihreää on opetella tekemään vihersmoothieta, pilkkoa tuoretta vihreää valmiin keiton päälle tai vaikkapa pyöräyttää vihreä raakakakku lehtikaalista. Itse löysin kaupasta kotimaista babylehtikaalia, ja siitäpä syntyi todella herkullinen makea leivonnainen. Yllättävää kyllä, kakussa ei maistu lainkaan kaali, kun sen seurana on sitruunaa, hunajaa ja cashepähkinää. Kakku sai suuren suosion sekä aikuisten että kriittisen nuorison parissa, joten tätä kakkua meillä tullaan tekemään muulloinkin kuin pääsiäisen alla. Vihreän herkkukakun ohje löytyy Ravintomaailma.fi -palvelun jäsensivuilta.

Näin keväällä voisi helliä kehoa itse kasvatetuilla vihreillä auringonkukanversoilla ja sinimailasen iduilla, tai vähintäänkin lisäillä sinne tänne tuoretta vihreää (kotimaista pinaattia, luomusalaattia, lehtikaalia, yrttejä…). Tässä kohtaa tulee helposti mieleen, että en kyllä ehdi tai jaksa. Mutta sehän on vain tekosyy. Esimerkiksi itujen kasvattamiseen menee päivässä aikaa alle minuutti; idut kyllä kasvavat itsekseen, kunhan vaan muistaa huuhtoa niitä kerran pari päivässä. Ja itujakin muistaa paremmin kastella, kun ensin lisää ruokavalioonsa muistia terävöittävää foolihappoa. Eli sitä tuoretta ja vihreää: lehtivihreää, klorofylliä, foolihappoa, K-vitamiinia…Aivan sama, kunhan vaan on tuoretta ja vihreää.