03.12.2015

Ruoka ja ravitsemussuositukset herättävät paljon keskustelua ja voimakkaita tunteita. Hyvä niin, sillä ruoalla on todella paljon merkitystä meidän terveyteen ja jaksamiseen.

Jokaisella meillä on omanlaisemme geenit, jotka antavat alttiuden sairauksille tai elimistön häiriötiloille. Vielä kymmenen vuotta sitten oltiin vakuuttuneita, että geenit ovat ne mitkä ovat, eikä asiaan voi millään lailla vaikuttaa. Onneksi tämä ei olekaan totuus; nykytutkimusten perusteella tiedetään, että elintavat kuten ruokavalio vaikuttaa merkittävästi geeniemme ilmentymiseen ja toimintaan. Pystymme omilla valinnoillamme vahvistamaan hyvien geeniemme toimintaa ja vastaavasti sammuttamaan huonojen geenien toimintaa.

Huikeaa vai mitä? Meillä itsellämme on pitkälti avaimet omaan jaksamiseen, vointiin ja terveenä pysymiseen. Voimme tehdä tärkeitä valintoja: syömmekö tulehdusruokaa, valmistammeko pääosin itse ruokamme vai syömmekö toisten tekemää ruokaa, ja mitä valitsemme ostoskoriimme. On kuitenkin tosiasia, että joku meistä joutuu kamppailemaan useamman terveysongelman kanssa kuin joku toinen. Tässä kohtaa voitaisiin heittäytyä miettimään asiaa ja koko elämää hieman laajemmin; onko ongelmien ja haasteiden tarkoitus ehkä opettaa jotain tai kääntää totaalisesti elämän suuntaa? Usein suurten ongelmien ja haasteiden takana piilee suuria asioita, joiden merkitys saatetaan ymmärtää vasta myöhemmin.

 

Voimmeko syyttää ravitsemussuosituksia kaikesta?

Ravitsemus on mielenkiintoinen ja haastava kokonaisuus. Viisitoista vuotta ihmisten ravitsemuksen parissa työskenneltyäni olen pikku hiljaa oppinut ymmärtämään tätä haastavaa kokonaisuutta nimeltään ravitsemus. Viime vuosina monet krooniset sairaudet ovat lisääntyneet huimasti; diabetes, suolistosairaudet, syöpä, allergiat…Mikä meitä ihmisiä oikein sairastuttaa? Voimmeko syyttää ravitsemussuosituksia, elintarviketeollisuutta, ympäristömyrkkyjä vai mitä? Vai pitäisikö mieluummin katsoa peiliin ja miettiä, teemmekö ehkä itse valintoja, joilla on haitallisia vaikutuksia terveyteemme?

Ravitsemussuosituksia on helppo syyttää. Itsekin syytän niitä jossain määrin, vaikka olenkin laillistettu, virallisen ravitsemustieteen koulutuksen saanut terapeutti. Suosituksia syytetään muu muassa ihmisten lihomisesta, diabeteslukujen räjähdysmäisestä lisääntymisestä, mielen ja vatsan pahoinvoinnista, suolistosairauksista ja allergioista. Näistä kaikista en syyttäisi suosituksia, mutta jostain kyllä.

En esimerkiksi ole koskaan ymmärtänyt sitä, miksi diabeetikon ja vähän liikkuvan ihmisen pitäisi syödä jättimäiset määrät hiilihydraattipitoista ruokaa, joka nostaa verensokeritason korkealle. Suuri hiilihydraattimäärä edellyttää suurta insuliiniannosta – kenen etu tämä on, ei ainakaan potilaan? Suuret insuliinimäärät myös lisäävät ylipainoriskiä, sillä paljon insuliinia käyttävän diabeetikon on todella vaikea laihtua. Kun syödään vähemmän hiilihydraattia, tarvitaan vähemmän insuliinia, ja painokin lähtee sen myötä laskusuuntaan.

Tai miksi ihminen ei saisi täydentää ruokavaliotaan laadukkailla ravintolisillä ja kalaöljyillä, jos käytännön työ ja monet tutkimukset osoittavat selvästi, että niistä on monelle suunnattomasti hyötyä. Terveellinenkään ruoka ei aina riitä.

Mielestäni suositukset eivät ole täydelliset, mutta eihän kukaan tai mikään muukaan ole täydellistä. Joskus suosituksia syytetään aivan turhaan. On naivia väittää, että suomalaisten ylipaino tai aikuistyypin diabeteksen riski johtuisi suosituksista. Jos oikeasti söisimme suositellun määrän (kuusi oman kämmenen kokoista annosta) kasviksia, marjoja ja hedelmiä joka ikinen päivä eikä vain joskus, ei meillä olisi tällaista määrää ylipainoisia eikä aikuistyypin diabeetikkoja. Ylipaino on suurin riski aikuistyypin diabetekselle.

Suuri kasvis- ja marjamäärä ruoassa aikaansaa automaattisesti sen, että ruoan kalorimäärä pysyy kohtuullisena ja painonhallinta onnistuu helpommin. Suuri määrä väriä hillitsee myös haitallista matala-asteista tulehdusta, joka vaikuttaa monen sairauden taustalla. Jos söisimme säännöllisesti, pysyisi verensokeritaso tasaisena, joka puolestaan estäisi makeanhimoa. Käytännön työtä lähes viisitoista vuotta tehneenä joudun valitettavasti toteamaan, että suurin osa suomalaisista ei syö lähellekään kuutta väriannosta päivittäin, eikä suurin osa meistä syö säännöllisesti.

 

Sairastuttaako lisäaineet?

Entäpä lasten räjähdysmäisesti lisääntynyt diabetes Suomessa, kenen syytä se on? Tämä onkin jo kinkkisempi tapaus. Suomessa esiintyy maailmanlaajuisesti eniten pikkulasten diabetesta. Geenit ovat ilman muuta sairauden taustalla, mutta mikä laukaisee sairauden? On etsitty syitä viruksista, lehmänmaidosta, D-vitamiinin puutteesta ja ympäristötekijöistä. Osa ihmisistä syyttää virallisia ravitsemussuosituksia. Entäpä elintarviketeollisuus, tulehdus ja ruoanvalmistusmenetelmät – voisiko näillä olla jotain tekemistä asian kanssa?

Viime aikoina on ilmestynyt muutamia mielenkiintoisia tutkimuksia siitä, kuinka tietyt lisäaineet nostivat koe-eläinten diabetesriskiä. Kun hiirille annettiin heti imeväisiän jälkeen eristettyjä kuituyhdisteitä, ilmaantui näille hiirille diabetesta merkittävästi enemmän kuin vertailuryhmän hiirille. Lisätyt yhdisteet aiheuttivat vasta kehittymässä olevien hiirten suolistossa immuunijärjestelmän aktivoitumista ja diabetekseen liittyvien merkkiaineiden ilmaantumista.

Suomessa näitä samoja kuidunomaisia yhdisteitä on käytetty hyvin laajasti neljä kuukautta täyttäneiden pikkulasten soseissa, hilloissa sekä marmeladeissa. Vielä 20-30 vuotta sitten lasten soseet valmistettiin kotona ilman mitään ylimääräisiä lisätekijöitä tai voimakkaita kuumennus- ja sterilointimenetelmiä. Eläinkokeiden tuloksia ei tietenkään voida suoraan verrata ihmisiin, mutta nämä kokeet antavat aiheen selvittää asiaa tarkemmin. Voiko liian varhain annettu lisäruoka tai tietyt lisäaineet kasvattaa pikkulasten diabetesriskiä? Mielenkiintoisia asioita, joihin toivoisi saavan vastauksia mahdollisimman pian. Kyseessä on kuitenkin paljon inhimillistä kärsimystä ja huolta aiheuttava sairaus, joka kuormittaa ensisijaisesti perheen ja yksilön jaksamista, mutta myös yhteiskuntaa.

Muistan kymmenen vuoden takaa perinteisen kiinalaisen lääketieteen luennolta sen, kuinka diabeetikkolasten kehossa oli aina havaittavissa voimakasta kuumuutta, jota terveillä lapsilla ei ollut. Tulehdus on yhtä kuin voimakas kuumuus. Tulehduksen hillitseminen oikeiden ruoka-aineiden ja ruoanvalmistusmenetelmien avulla on varmasti ensiarvoisen tärkeää sekä aikuis- että lapsuusiän diabeetikoiden hoidossa. Luonnollisesti pääpaino pitää olla oikeissa rasvoissa, kuiduissa ja sopivassa annoskoossa, mutta tulehdusta ei pitäisi jättää huomiotta. Ainakin toistaiseksi virallisissa ohjeistuksissa viitataan kintaalla tulehdukselle. Onneksi tietämys ja ihmisten kiinnostus matala-asteisen tulehduksen, sairauksien ja ruoan yhteydestä on lisääntynyt. Jo kuusi vuotta sitten kirjoittaessani näistä asioista Rasvoilla parempaa terveyttä -kirjaani sain osakseni pientä hymähtelyä ja ihmettelyä. Nyt alkaa jo olla toinen ääni kellossa, ja hyvä niin.

 

Miksi ruokatarjontamme on mennyt tähän jamaan?

Entäpä markettien ruokatarjonta ja ruoanvalmistustapamme? Tämän päivän markettien ruokatarjonta on melkoisen surkea näky. Jättimäiset hyllyt täynnä valmisruokaa, pitkään säilyviä tuotteita, metrikaupalla värikkäitä karamelleja ja lisäainekyllästettyä tavaraa. Ihmiset kasaavat kärryynsä varsinaista tulehdusruokaa, ja pahimmillaan vielä kuumentavat ”ruoan” kotona kovissa lämpötiloissa entistä pahemmaksi tulehdusruoaksi.

On valitettavaa, että kauppojen ruokatarjonta on mennyt tällaiseksi. Mutta miksi se muuten on mennyt tällaiseksi? Onko ihmisten kiireellä, välinpitämättömyydellä, tietämättömyydellä tai laiskuudella mitään vaikutusta asiaan? Niin kauan kuin me kuluttajat ostamme valmisruokaa ja mikropitsaa, lisäainekyllästettyä loputtomiin säilyvää tavaraa tai marinoituja, kovissa lämpötiloissa valmistettuja nugetteja, niin kauan kaupan tarjonta on sellaista. Kauppa myy sitä, mitä ihmiset ostavat ja haluavat. Tosin ruoan verotukseen voisi jo lopultakin tehdä muutoksia, jolloin terveellisten tuotteiden hintaa saataisiin laskettua. Mutta, kaikki terveellinen ei todellakaan ole kallista.

 

Syötkö tulehdusruokaa?

Joka kerta kun kuumennamme ruokamme voimakkaassa lämpötilassa ja ehkäpä vielä väärällä, huonosti kuumuutta kestävällä rasvalla, syömme todellista tulehdusruokaa. Jatkuva aterianjälkeinen tulehdus on haitallinen, jopa vaarallinen tila, joka on omiaan lisäämään sairausriskiä sekä voimistamaan jo olemassa olevien sairauksien oireita.

Viime vuosina nuorten suomalaismiesten tulehduksellisten suolistosairauksien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti. Eikä mikään ihme: paljon tulehdusta ruokkivaa omegakuutosta liiallisen lihan, kananmunan, rypsi- ja auringonkukkaöjyä sisältävien tuotteiden muodossa, ja liian vähän omegakolmosta. Tähän vielä lisäksi kiire, stressi, mahdollinen tupakointi ja alkoholi, kovissa lämpötiloissa valmistetut pikaruoat, liian suuret annoskoot ja liian suuri proteiinimäärä. Tästä tuloksena on suoliston pahoinvointi. Aina asia ei tietenkään mene näin, ja joskus myös terveesti elävä ja ruokaileva saattaa sairastua. Tulehduksen hillitseminen on kuitenkin asia, johon jokaisen vakavaa sairautta omaavan kannattaisi keskittyä.

 

Oikea ruoka ja luotettavat testit avuksi tulehduksen nujertamiseen

Jokainen meistä voi vaikuttaa merkittävästi omassa kehossamme jylläävään tulehdukseen. Parhainta tulehduksen estolääkettä on värikäs ja kotitekoinen ruoka, tupakoinnin välttäminen, rasvaisen kalan suosiminen sekä laadukkaat kalaöljyvalmisteet.

Halutessamme voimme myös mittauttaa luotettavasti oman kehomme tulehdustekijöitä. Herkkä CRP, LSP ja IL-6 muun muassa ovat mittareita, joilla voidaan osoittaa kehossa olevaa matala-asteista tulehdusta. Näistä yleisemmin käytössä on herkkä CRP.

Myös elimistön rasvahappotasapaino (omega-6/3 –tapapaino) antaa viitteitä elimistön tulehdustekijöistä. Tämän arvon saaminen lähelle 3-2:1 on terveydelle tärkeä asia, sillä liiallinen omega-6:n saanti lisää tulehdusta, ja vastaavasti omega-3-rasvahapot hillitsevät tulehdusta. On kuitenkin hyvä muistaa, että kehossa jyllääviin tulehduksiin ja niiden hillitsemiseen vaikuttaa moni asia, ja oikea rasvahappotasapaino on yksi niistä. Rasvojen lisäksi on muistettava keskittyä myös muihin osa-alueisiin kuten ruokien kuumennuskäsittelyyn, tulehdusta hillitseviin muihin ruoka-aineisiin ja painonhallintaan. Nykyihmisen elimet ja kudokset tulehtuvat helposti, ja esimerkiksi ylipaino tai tupakointi lisää merkittävästi elimistön tulehdusalttiutta.

Joskus myös terveellisesti syövällä rasvahappojen omega-6/3 –suhde voi olla aivan toista mitä suositellaan. Esimerkiksi kasvisruokailijan ja epäterveellisiä tuotteita välttelevän rasvahappojen omega-6/3 –suhde voi olla 15:1 eli suosituksiin nähden melkoisen huono. Tämä luonnollisesti aiheuttaa suurta hämmennystä. Omega-6:n määrää voi lisätä runsas siementen tai pähkinöiden syöminen, sillä suurin osa näistä tuotteista sisältää paljon omega-6-rasvahappoja. Optimaalinen omega-6/3 –suhde ei automaattisesti tarkoita terveellistä ruokavaliota, eikä huono omega-6/3 –suhde tarkoita automaattisesti huonoa ruokavaliota.

Jos omega-6/3 –suhde kasvisruokailijalla on 15:1, on myös hänen tulehdusriskinsä rasvahappojen osalta kohonnut. Toisaalta tällainen henkilö on usein hoikka, ei tupakoi, ei käytä pikaruokia, ja hänen ruokavalionsa sisältää runsaasti tulehdusta hillitseviä kasviksia ja marjoja. Näin ollen kaikkia kehon tulehdustekijöitä mitattaessa hänen tilanteensa on paljon parempi kuin epäterveellisesti syövän henkilön.

Useimmiten huono omega-6/3 –tasapaino kielii kuitenkin väärille urille ajautuneesta ruokavaliosta. Matala-asteinen tulehdus on totista totta: se vaikuttaa ja jyllää salakavalasti koko kehossamme pahaa tehden, joten tulehduksen hillitseminen ruoan ja muiden elämäntapatekijöiden avulla on yksi tärkeimmistä terveyteemme ja vointiimme vaikuttavista tekijöistä. On jo aika ottaa tulehdus todesta ja toimia.