Luontaisesti terveeksi

22.03.2016

IMG_6779.JPG

Tällaisella luontaislääkkeiden arsenaalilla se sitten lopulta nujertui; nimittäin tyttären sitkeä yskä ja korkea kuume.

Teini-ikäiset lapseni ovat aika harvoin sairaana, mutta tänä keväänä pääsi iskemään yllättävän ärhäkkä virus. Lieneekö syynä teinien suosima liian kepeä pukeutuminen, äidin jatkuvasta muistuttelusta huolimatta. Kuljetaan tennareissa, nilkat paljaana ja välillä ilman pipoa. Kun ympärillä moni aivastelee ja yskii, niin ei tarvitse yhtään ihmetellä, jos omalle kohdallekin välillä kolahtaa. Viikon jatkunut korkea 39 asteen kuume ja hurjalta kuulostava yskä laittoi kyllä välillä miettimään, että pitäisikö kuitenkin varata aika lääkäriin. Koska kuumeesta ja yskästä huolimatta hengitys oli normaalin kuuloista, juomiset ja kevyt ruoka maistui, ja pikkuveljen ja äidin hölmöt jututkin jaksoivat naurattaa, niin ajattelin odotella vielä ja antaa luonnon parantaa rauhassa.

Tänä keväänä virukset kuuluvat olevan sitkeää laatua. Ystäväpiirissä moni on sairastanut korkeaa kuumetta ja yskää jo monta viikkoa, ja osa heistä on saanut jopa kolmea erilaista antibioottia taudin nujertamiseen. Kuulostaa hurjalta. Varsinkin kun tiedetään, että jo yksi antibioottikuuri tekee selvää myös terveestä suolistomikrobistosta, eikä lääke välttämättä edes tuo helpotusta, jos kyseessä on virustauti. Yhden antibioottikuurin aikaansaaman "suolistotuhon" korjaaminen kestää peräti vuoden, joten aivan heppoisten lääkkeiden kanssa ei olla tekemisissä.

Synteettiset lääkkeet ovat joskus kullanarvoisia. Ne ovat pelastaneet lukuisten ihmisten hengen, joten lääkkeitä ja lääketiedettä pitää ilman muuta myös osata arvostaa. Mutta nykymaailmassa lääkkeitä määrätään ja syödään kuitenkin aivan liian heppoisin perustein. Korvatulehdukset, keuhkoputken tulehdukset ja monet muutkin yleiset sairaudet paranevat lähes aina itsestään, kun maltetaan ja osataan hoitaa omaa kehoa rauhassa ja perusteellisesti. Luonto auttaa ja se parantaa, mutta parannus tapahtuu yleensä hitaammin kuin synteettisiä lääkkeitä käyttäessä. Ja mikä parasta, luontaislääkkeistä ei saa haitallisia sivuvaikutuksia eivätkä ne tuhoa tervettä, puolustuskyvystä vastaavaa suolistomikrobistoa.

Kun tauti iskee (korvatulehdus, yskä tai poskiontelotulehdus), on tärkeää jättää välittömästi pois maitotuotteet, sokeri, banaani ja kaura. Eli kaikki sellainen, joka lisää limaneritystä. Vastaavasti syödään runsaasti tulehdusta hillitsevää ja helposti sulavaa ruokaa kuten kotimaisia marjoja ja kasvis-hirssikeittoja. Valkosipuli on sinällään hyvä vastustuskykyä parantava ruoka-aine, mutta kurkkukipuiselle se ei yleensä ole hyväksi. Valkosipuli on voimakkaasti elimistöä kuumentava ruoka-aine (kuten myös chili ja pippurit). Kurkkukipuisen olo tulee usein entistä tukalammaksi ja kurkku kipeämmäksi, jos tulehduksen jyllätessä elimistöä kuumennetaan voimakkaasti valkosipulilla. 

Meidän perheessä tämä kuvassa oleva luontaislääkkeiden arsenaali on osoittautunut hyväksi parantajaksi flunssatautien jyllätessä. Yleensä tämä setti on auttanut melko nopeasti, mutta tällä kertaa vaadittiin enemmän kärsivällisyyttä ja hoitoa.

Sinkkiä, laadukasta ja hapettumatonta kalaöljyä ja D-vitamiinia kannattaa käyttää ympäri vuoden vastustuskykyä vahvistamaan, marjoja unohtamatta. Mutta jos virustauti pääsee joskus yllättämään, niin saman tien avuksi auringonhattu (Echinaforce), ratamo (Plantago), kuusenkerkkä (Santasapina), kurkuma (Turmeric) ja inkivääri. Auringonhattu tuhoaa pöpöjä ja tehostaa immuunipuolustusta, ratamo hillitsee liman eritystä, kuusenkerkkä rauhoittaa yskää, kurkuma ja inkivääri molemmat lievittävät tulehdusta.

Me käytimme viikon ajan kaikkia näitä edellä mainittuja, inkivääriä lukuun ottamatta. Jostain kumman syystä unohdin kokonaan vanhan, tehokkaan yskän parantajan: inkiväärin juuren. Kun kaksi päivää sitten muistin tämän ja keittelin usean kerran päivässä tuoretta inkivääriteetä, niin johan alkoi tapahtua. Kuume laski 37 asteeseen ja yskä alkoi kuulostamaan erilaiselta. Inkiväärinjuuresta tehty tee on lukuisat kerrat parantanut sitkeän yskän, niin meillä kuin monessa muussakin perheessä. Kuivattu inkivääri ei aja samaa asiaa, ja valkosipulin tavoin se on liian voimakas ja kehoa kuumentava. 

Näillä mennään ja odotellaan, että luonto hoitaa huolella terveeksi. Ja sitten tullaan tietysti siihen toiseen tärkeään asiaan: miten saisi teinin lopultakin ymmärtämään, että talvella pitää jalassa olla talvikengät eikä tennarit, ja että nilkat saavat näkyä paljaana ainoastaan kesähelteellä? Kai se vain on niin, että kaikkia virheitä ei vanhemmat voi lastensa taipaleelta karsia, ja tämä on vain hyväksyttävä. Virheistä opitaan sitten joskus. Mutta sitä todella toivon, että saan juurrutettua omalle jälkikasvulleni vahvan arvostuksen luontoa, luontaislääkkeitä ja niiden parantavaa voimaa kohtaan. Luonto auttaa ja se parantaa, kun me ihmiset vain olemme kärsivällisiä ja annamme sen näyttää valtavan tehonsa.    

 

   



Tagit:
Kategoria: